Demos Helsingin vuosikertomus 2014

Uskomme, että uutta syntyy eritaustaisten ihmisten tehdessä töitä yhteisen päämäärän eteen. Niinpä tyypilliseen työpäiväämme kuuluu harvinaisen monenkirvaja joukko ihmisiä: asukas- ja käyttäjäryhmistä huippututkijoihin, rivityöntekijöistä suuryritysten johtoon, startup-yrittäjistä virkamiehiin ja aktivisteista poliitikkoihin. Katsoessamme vuotta 2014 tuntuu siltä, että teimme taas uuden hyppäyksen ja kasvatimme toimintamme kontaktipintoja aivan uusiin suuntiin.

Työmme perustan muodostavat laajat tutkimushankkeet, joita tyypillisesti rahoittavat Euroopan komission, Nordic Innovationin ja Tekesin kaltaiset tutkimusrahoittajat. Hankkeet toteutetaan avoimella innovaatiomallilla: mukana kehitystyössä on tuloksia hyödyntäviä yrityksiä, järjestöjä ja kuntia, sekä käyttäjäryhmiä.

Toinen kerros työssämme on jatkuvat pyynnöt auttaa järjestöjä, kuntia, ministeriöitä ja muita julkisille organisaatioita ymmärtämään uusia asioita. Heille tehtäviin selvityksiin hyödynnämme tutkimushankkeiden tuloksia yhdistäen niihin muualla tehtyä tutkimusta sekä omaa havainnointia.

Välillä, kun tuloksia kertyy riittävästi ja sopivia resursseja löytyy, esittelemme työn tuloksia itse julkaisemissamme raporteissa, seminaareissa ja työpajoissa. Tästä yksi esimerkki oli viime vuonna julkaistu Resurssiviisas talous avaa kuluttaja bisnekselle uusia markkinoita -whitepaper.

Yhä useammin tuloksemme kiinnostavat myös yrityksiä, jotka haluvat käyttää tuloksiamme liiketoimintansa kehittämiseen. Tarjoamiemme yrityspalveluiden tavoitteet ovat suoraviivaisia. Ne synnyttävät yritykselle uudenlaista bisnestä tai parantavat työntekijöiden osaamista ja osallisuutta.

Näissä kaikissa toimintamuodoissa teemme yhteiskehittämistä ja yhteisajattelua (co-creation) erilaisten ihmisryhmien kanssa. Kaikissa tärkeänä yhdistävänä piirtenä on orientaatio tulevaisuuteen yli kvartaalien, vuosisuunnitelmien ja vaalikausien. Arvokkain osaamisemme onkin ihmisten tuomisessa yhteen luomaan uutta tai kehittämään vanhaa sekä kyvyssämme pidentää tarkasteluväliä yli päivittäisten operaatioiden.

Demos Helsingin vuoden 2014 vuosiraportti keskittyy kuvaamaan tätä toimintamme monimuotoisuutta.