Demos Helsingin hallitukseen kasvun ja kansainvälistymisen konkareita

Demos ry:n vuosikokous on kokouksessaan 11.5.2016 valinnut uuden hallituksen. Hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty FM Tuija Talvitie. Hallituksen uutena jäsenenä aloittaa myös MA Bo Harald. Hallituksen toinen uusi jäsen on Demos Helsingin tutkija Mikko Annala.

“Demos Helsinki on kasvanut ja kansainvälistynyt. Uuden hallituksen keskeisenä tehtävänä on tukea tätä kehitystä. Vuonna 2015 liikevaihtomme kasvoi reilut 60 % edelliseen vuoteen nähden. Nopeaa kasvu on nyt yrityspalveluissa, erityisesti strategiakonsultoinnissa ja tulevaisuusajattelussa, joita toteuttamaan perustimme kaksi vuotta sitten Demos Effect -tytäryhtiön”, kuvailee toiminnanjohtaja Tuuli Kaskinen Demos Helsingin kehitysvaihetta.

Puheenjohtajaksi valittu Tuija Talvitie johtaa päivätyönään kansainvälisten konfliktien ratkaisuun erikoistunutta Crisis Management Initiativeä. “Olen iloinen voidessani olla nyt tukemassa Demos Helsingin yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kasvua. Maailma muuttuu nopeasti ja ennakointitiedolle ja sen hyödyntämiselle on kysyntää. Demos Helsinki tekee työtä kiinnostavan kokonaisuuden kautta: tutkimustyö, kokeilut ja konsultointi muodostavat uniikin kokonaisuuden”, sanoo Talvitie.

Kasvuyritysten hallituksissa vaikuttava digitalisaation konkari Bo Harald tuli hallitukseen uutena tukemaan Demoksen kasvua. “Yhteiskunta, yritykset ja politiikka tarvitsevat rohkeaa tulevaisuusajattelua. Siksi on tärkeää, että Demos Helsingin kaltaiset organisaatiot kasvavat ja kansainvälistyvät”, sanoo Harald, joka on toiminut aiemmin mm. Nordean varatoimitusjohtajana.

Nyt hallituksen puheenjohtajan paikalta väistyvä Aleksi Aaltonen toimi tehtävässä seitsemän vuotta. “Demos Helsinki on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Kun asiat ovat hyvin, on paras mahdollinen aika vaihtaa puheenjohtajaa”, sanoo Aleksi Aaltonen. Aaltonen jatkaa hallituksen jäsenenä. Hän työskentelee Warwick Business Schoolin assistant professorina. Hän on ollut viime vuosina mukana useissa startup-yrityksissä, joista tunnetuin on Facebookille myyty Moves.

Demos ry:n hallituksessa jäseninä jatkavat Tuomo Pentikäinen sekä Demos Helsingin työntekijöistä Satu Korhonen.

Samassa yhteydessä Demos Helsingin associate-ryhmää täydennettiin kahdella uudella jäsenellä. Professori Peter Ache toimii professorina Radboud Universiteit Nijmegenin johtamiskorkeakoulussa Hollannissa. Professori Achen erityisalaa ovat kaupunkikehitys, innovaatiojärjestelmät ja seudullinen kilpailukyky. Kauppatieteiden tohtori Sari Stenforsin intohimona on auttaa yhteiskuntaa digitaalisessa loikassa. Hän toimii useiden yritysten hallituksissa sekä Suomessa että nykyisessä kotikaupungissaan San Franciscossa. Hän on pitkään toiminut yliopistomaailman ja liike-elämän rajapinnassa erityisaloinaan liiketoimintainnovaatiot, digitaalinen murros ja sen yhteiskunnalliset vaikutukset sekä oppimisen uudet ratkaisut.  

Demos Helsingin associate -jäseninä jatkavat professori emeritus Antti Hautamäki, kuraattori Juha Huuskonen, tutkija Airi Lampinen, tohtoriopiskelija Seungho Lee ja tohtoriopiskelija Juha Mikkonen.