Nähdäänkö Suomessa pian joukko kokeilevia kuntia?

Keväällä 2011 muutama eläkeläisjärjestö ja joukko kouluikäisten vanhempia havahtuivat haasteeseen, johon tuntui olevan ratkaisu lähellä: nuorimmille kouluikäisille ei ollut riittävästi koulun jälkeisiä aktiviteetteja. Perustettiin Elämänkaari-kahvila, jossa seniori-ikäiset järjestävät vapaaehtoisesti oppilaille välipalaa ja ohjattua toimintaa. Oppilaat taas opettivat senioreille esimerkiksi sähköisessä asioinnissa tarvittavia taitoja.

Notkean toteutuksen takana oli Hämeenlinnan kaupungin ja Sitran Kylä kaupungissa -hanke, jonka puitteissa tarjottiin 500 euron avustuksia hyvien ideoiden kokeilemiseen käytännössä. Elämänkaari-kahvila on esimerkki kokeilusta, jonka myötä syntyi nopeasti sellaista Hämeenlinnaan asukkaiden tarpeita vastaavaa toimintaa, joka ei kuulunut kunnan palveluvalikoimaan.

 

Hämeenlinnan kaupunki rahoittaa minipilotteja nyt itsenäisesti

Hämeenlinnan Elämänkaari-kahvila on malliesimerkki kevään 2015 hallitusohjelman kokeilukulttuurista. Tarkemmin sanottuna kyse on niin kutsutusta aluskasvillisuus-tasosta eli kokeiluista, joiden moottoreina ovat yksittäiset kansalaiset ja pienet toimijat, kuten järjestöt – viralliset toimijat kuten valtio ja kunta ovat mukana vain mahdollistajina. Hämeenlinnan kaupunki päätti Sitran hankkeen loputtua jatkaa minipilottien rahoittamista itsenäisesti, ja on tässä mielessä yksi kokeilukulttuurin edelläkävijöistä.

“Aluksi piti ratkaista, että voiko kunta luovuttaa rahaa näin vapain perustein”, kertoo Hämeenlinnan kaupungin palvelutuotantojohtaja Päivi Raukko. Voisikin yleisesti sanoa, että pienkokeilujen takana on yhtä aikaa suuri lupaus ja luotto: uskotaan että kansalaiset, oman ympäristönsä asiantuntijat, voivat ratkoa asioita paremmin kuin niitä etäämmältä tarkastelevat päätöksentekijät. Silloin kun tämä oletus toteutuu, kokeilut tarjoavat kunnalle mahdollisuuden kehittää palveluita ja toimintaa suoraan asukkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaisesti.

 

Mitä uutta kokeilukulttuuri tarjoaa kunnille?

Kokeilukulttuurista ja kokeilujen hyödyntämisestä puhutaan paljon. Kyse ei kuitenkaan pohjimmiltaan ole uudesta ilmiöstä. Pirkkalassa kokeiltiin vaihtoehtoista peruskoulun opetusmateriaalia jo 1970-luvulla. Viime vuosien maineikkaimpia kokeiluja on esimerkiksi Jyväskylässä vuosina 2013-2015 toteutettu 14 kokeilun sarja, kun Sitra veti Resurssiviisas Jyväskylä -hanketta . Vuonna 2015 Mikkelissä järjestetyn Liikunnan unelmavuoteen sanotaan kytkeytyneen 700 kokeilua, joiden tavoitteina oli kannustaa mikkeliläisiä liikkumaan ja urheilemaan ideoiden ja kokeillen.

Kysymys kuuluu, miksi kokeilut ovat pinnalla juuri nyt. “Ajattelen että tietynlainen fasilitointi ja innostaminen on uuden kunnan tehtävä”, kuvailee Raukko. Raukon mukaan asukkaiden mukaan saamisen kannalta keskeisintä on tukitoiminta. Sanalla sanoen tarvitaan joku neuvomaan, ohjeistukset eivät riitä. Kaupunki voi tarjota myös vapaana olevia tiloja. Rahakin on mukana toiminnan kannustimena, mutta sen arvo on toissijainen: “Kahvilaan sillä ostettiin ehkäpä esimerkiksi jauhoja”, arvelee Raukko.

Kokeilurahoituksen malleja kehittivät tammikuussa mm. Sitran Mika Pyykkö, Finanssialan Keskusliiton Pia-Noora Kauppi ja Kuntaliiton Tuula Jäppinen.

 

Uusi kunta verkottaa toimijoita ja levittää parhaita oppeja

Kokeilut ovat pinnalla, koska niihin kytkeytyy suuri lupaus. Ajatellaan, että kokeilemalla voidaan testata melkeinpä minkä hyvänsä toimenpiteen toimivuutta ennen sen laajaa käyttöönottoa. Jos vaikkapa palvelu ei toimikaan, se epäonnistuu hyvin rajatussa ympäristössä. Silloinkin on usein saatu luotua hyödyllisiä verkostoja ja opittu siitä, mikä ei toimi.

“Mutta jos palvelu on menestys, niin miten kokeilu skaalataan suureksi”, Raukko kiteyttää haasteen, joka on pohdituttanut Hämeenlinnassa ja myös muualla. Onnistuneidenkin toimenpiteiden vieminen muihin ympäristöihin on kaukana itsestäänselvyydestä. Joskus kokeilun pohjalta on vaikea sanoa, mikä oikeastaan toimi: entä jos kahvila oli hyvä kahvila vain siksi, koska sen pyörittäjä oli karismaattinen hahmo? Kokeilun pohjalta pitää siis pystyä sanomaan riittävän luotettavasti, mitkä toimenpiteet saivat aikaan halutut vaikutukset. Demos Helsingin (2015) kokeiluselvityksessä tunnistettiin myös, että kokeilun skaalaamiseen tarvitaan yleensä johtotason sitoutumista, toiminnan kytkemistä laajempiin tavoitteisiin ja sidosryhmien motivaatioiden yhteensovittamista.

Tulevaisuuden kokeilevalla kunnalla onkin käsitys siitä, miten näitä haasteita ratkotaan. Raukon mukaan kokeilujen oppien levittäminen on ehdottoman tärkeää: “Totta kai me haluamme levittää hyvät käytännöt kaikille. Se on se kokeilemisen idea.”

 

Demos Helsinki, Suomen ympäristökeskus ja Valtioneuvoston kanslia tekevät parhaillaan selvitystä siitä, miten suomalaisesta kokeilurahoituksesta saadaan saumattomasti toimivaa ja oikein kohdistettua. Selvitys tehdään vuorovaikutteisesti säätiöiden, kuntien, rahoitusinstrumenttien, yritysten, ministeriöiden ja monien muiden toimijoiden kanssa. Selvityksen ehdotus jätetään maaliskuun lopussa.

 

Lisätietoja hankkeesta:

Mikko Annala

tutkija, Demos Helsinki

+358 40 778 6062

mikko.annala(at)demoshelsinki.fi

 

Annukka Berg

tutkija, Suomen ympäristökeskus

+358 50 367 4996

annukka.berg(at)ymparisto.fi

 

Kaisa Lähteenmäki-Smith

Tiedeasiantuntija, politiikka-analyysiyksikkö

Valtioneuvoston kanslia

+358 50 347 4187

anna-kaisa.lahteenmaki-smith(at)vnk.fi

 

Yläbannerin kuva: ”Frozen Hämeenlinna” by Janne Räkköläinen is licensed under CC BY 2.0.