Kevään 2015 hallitusohjelmassa annettiin merkittävä rooli kokeilujen edistämiselle. Kyseinen painotus ei tullut useimmille yllätyksenä. Ajatus ”kokeilukulttuurista” on inspiroinut monia, ja kokeilujen ympärille rakentunut erittäin myönteinen tunnelma. Demos Helsinki julkaisi viime keväänä valtioneuvoston kanslian tilaaman Design for Government -mallin käyttäytymis- ja näyttöpohjaisesta kokeilutoiminnasta. Tämän työn pohjalta Demos Helsingin tutkija Mikko Annala listasi 16.10.2015 eduskunnan suuressa valiokunnassa kolme toteutustapaa, joilla kokeilukulttuuri viedään käytäntöön.
Miksi kokeiluista puhutaan niin paljon? Ensinnäkin, kokeilutoimintaa kehitetään monella rintamalla.Esimerkiksi Sitran Resurssiviisaat kokeilut ovat onnistuneet vahvistamaan kokeiluihin kiinnittyviä myönteisiä odotuksia, vaikka kokeilutoiminta sinänsä Jyväskylässä on ollut vielä melko pientä ja paikallista. Liikenteeseen liittyviä kokeiluja on Suomessa suunnitteilla ja tekeillä yli sata kappaletta. Smart Retro -hankkeen 11 kaupunkipalvelukokeilua on osoitus siitä, että kokeiluja tekevät nyt niin aloittelevat yrittäjät ja suuret julkiset organisaatiot kuin virkamiehet ja kansalaisyhteiskunnan jäsenet.
Toiseksi, kokeilukulttuuri on tällä hetkellä yksi harvoista tulevaisuuteen suuntautuvista yhteiskunnallisista aloitteista, joihin liittyy pääosin vain myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia. Ei ehkä ihme, sillä esimerkiksi veroilmoitusviestejä muunnellut kokeilu tuotti Iso-Britanniassa miljoonasäästöt kolmessa viikossa. Maailmalla kokeilut ovat jo osoittaneet kykynsä uudistaa käytäntöjä.
Suomalaisella kokeilukulttuurilla on hyvät lähtökohdat. Hallituksen tuen lisäksi täältä löytyy korkeasti koulutettu väestö eli paljon asiantuntijoita, jotka pystyvät katsomaan maailmaa hypoteesien ja koeasetelmien läpi. Meillä on Nopeat kokeilut -hankkeen kaltaisia lupaavia aloitteita ja progressiivisesti asennoituneita ministeriöitä, joissa kokeileminen on jo merkittävä osa toimintaa.
Nopeasti nousseen kokeilukulttuurin pitää pystyä pian lunastamaan sille osoitettuja suuria odotuksia. On osoitettava, mikä on käytännössä reitti yksittäisistä kokeiluista ratkaisuihin, joilla pystytään aidosti vastata aikamme suuriin haasteisiin. Muuten riskinä on se, että kokeilukulttuuri alkaa nopeasti näyttäytyä onttona ja merkityksettömänä. Kokeiluista on pystyttävät nopeasti tekemään jotain vielä nykyistä konkreettisempaa ja kokeilukulttuurilla on oltava suunta.
Miten tämä suunta löydetään ja kokeilukulttuuri viedään käytännön tasolle?
- Menetelmiä on kehitettävä ja levitettävä. Kokeiluja voi olla monen tasoisia, valtakunnallisesta perustulokokeilusta hyvin nopeisiin ja paikallisiin kokeiluihin. Ruohonjuuritasolla ihmiset tarvitsevat helposti omaksuttavia ohjeita ja esimerkkejä, joilla kokeiluja kannattaa tehdä. Organisaatioiden ja hallinnon tasolla puolestaan tarvitaan menetelmiä, joita voidaan kehittää ja levittää organisaatioiden sisällä ja niiden välillä. Demos Helsinki on kehittänyt yhden tällaisen mallin yhteistyössä kokeiluasiantuntijoiden ja virkamiesten kanssa Design for Government –hankkeessa. Mallia voi soveltaa sekä ministeriötasolla että kunnissa. Malleilla, jotka yhdenmukaistavat kokeiluja, suuntaavat niitä palvelemaan yhteisiä tavoitteita, kokeilukulttuuri voidaan viedä seuraavalle tasolle: kokeiluista voi tulla osa virkamiesten ja muiden toimijoiden työkalupakkia, ei enää muusta irtonainen toiminto.
2. Osaamista on vahvistettava. Vaikka Suomessa on korkeatasoista kokeiluihin liittyvää osaamista, kansallista osaamistamme voidaan myös kehittää. Monessa muussa maassa kehitetään kokeiluihin liittyviä taitoja ja tietoja jo yliopistotasolla (ks. esim. Oxfordin koulutusohjelma). Suomessa on hyviä koulutusohjelmia esimerkiksi Aalto-yliopistossa ja Helsingin yliopistossa, joihin kokeiluosaamisen määrätietoinen kouluttaminen sopisi erinomaisesti.
3. Rahoitusta on uudistettava ja sujuvoitettava. Jotta ihmiset tarttuvat uusiin toimintatapoihin, tarvitaan kannusteita. Kokeilu voi olla edullinen tai jopa maksaa itsensä takaisin, mutta sen toteutus on harvoin ilmainen. On selvää, että perustulokokeilu tarvii erilaisen rahoituksen kuin yksittäisen kansalaisen kokeilu. Tarvitaan sujuvasti toimivaa rahoitusta muutamiin erilaisiin tarpeisiin. Edullisimmat kokeilut saattavat vaatia toteutuakseen vain joitain satasia. Toimiva kokeilurahoitus vaatii tietysti sitä, että kokeilu on määritelty niin, että se eroaa muista kehittämisen tavoista. Muutoin kokeilutoimintaan suunnattavat rahat valuvat helposti kuntien, järjestöjen ja oppilaitosten perinteisempään, kokeilumuottiin istutettuun hanketoimintaan.
Jos rahoitusta,taitoja ja menetelmiä on, voivat kokeilut auttaa ihmisiä ymmärtämään nykyistä paremmin yhteiskunnallisia kehitysprosesseja ja päästä mukaan niihin. Tämä voi parhaimmillaan lisätä luottamusta politiikkaan ja julkisen sektorin toimintaan.