Demos Helsinki uudistuu ja kasvattaa toimintaansa

Lehdistölle

17.5.2013

Ajatushautomo Demos Helsinki uudistuu ja kasvattaa toimintaansa

Vuonna 2005 perustettu Demos Helsinki uudistuu. Avoimen yhteiskunnan edistämisestä tunnettu yhdistysmuotoinen ajatushautomo laajentaa toimintaansa ja nimittää toiminnanjohtajaksi KTM Tuuli Kaskisen.

”Kokoamme toimintamme kahden vahvan teeman ympärille”, kertoo Demos Helsingin toiminnanjohtaja Tuuli Kaskinen. Resurssiviisaan talouden teemaa johtaa tutkija Maria Ritola ja osaamisdemokratian teemaa tutkija Juha Leppänen. ”Tavoitteenamme on lisätä työmme vaikuttavuutta kansainvälisesti”, jatkaa Kaskinen.

Kasvun ytimessä on tulevaisuudentutkimus ja systeeminen ajattelu. Myös yhteiskehittämisen (co-creation) osaaminen vahvistuu ja siitä vastaa tutkija Outi Kuittinen.

”Demos Helsinki on kahdeksan vuoden ajan kehittänyt suomalaista yhteiskuntaa ja kasvanut lähes kymmenen vakituisen työntekijän organisaatioksi. Tämä suunta jatkuu ja Demos Helsingin vaikutus kasvaa”, sanoo Kaskinen.

Riippumaton ajatushautomo tekee yhteistyötä yritysten, julkisten organisaatioiden ja järjestöjen kanssa. Demos Helsinki rahoittaa toimintansa muista suomalaisista ajatushautomoista poiketen projektityöllä.

Yhteiskunnallista ja tieteellistä osaamista vahvistaa nyt nimetty Demos Helsinki Associates -ryhmä, jota vetää professori Antti Hautamäki. Ryhmän ensimmäisiä jäseniä ovat tutkijat Juha Huuskonen, Airi Lampinen ja Seungho Lee.

”Uudistumisen myötä meillä on paremmat mahdollisuudet toimia ja vaikuttaa yhteiskunnan eri areenoilla. Haemme kasvua niistä asioista, jotka ovat tähänkin asti tuoneet arvoa toimintaamme: avoimuudesta ja demokraattisuudesta. Demos Helsinki on jatkossa vieläkin merkityksellisempi, avoimempi ja uteliaampi ajatushautomo”, kertoo Roope Mokka, toinen Demos Helsingin perustajista.

Kahdeksan ensimmäisen toimintavuotensa aikana Demos Helsinki on auttanut satoja organisaatioita tulevaisuuteen, kirjoittanut yli kolmekymmentä julkaisua, vetänyt satoja työpajoja ja pitänyt yli tuhat luentoa. Tunnettuja Demos Helsingin töitä ovat energiaviisaan liiketoiminnan kehitysohjelma Peloton, maabrändiraportti Tehtävä Suomelle sekä WDC-vuoden rakastettu Paviljonki.

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja Tuuli Kaskinen, 050 5149752, tuuli.kaskinen@demoshelsinki.fi