Yliopistolainen yrittäjyys

Helsingin yliopiston ja Demos Helsingin Yliopistolainen yrittäjyys -hankkeessa tutkitaan ja kokeillaan miten yliopisto-opiskelijoita ja nuoria tutkijoita voidaan rohkaista yrittäjämäiseen toimintaan, joka ratkaisee yhteiskunnan viheliäisiä ongelmia

Helsingin yliopiston ja Demos Helsingin Yliopistolainen yrittäjyys -hankkeessa käynnistyi syksyllä 2013 vaihe, jossa kehitetään yhdessä yliopistoyhteisön kanssa Helsingin yliopiston omaan yhteistä yrittäjyysvisiota, sidotaan toimijoita yhteen yrittäjyyttä vahvistavaksi ekosysteemiksi ja kehitetään Helsingin yliopiston ja Helsingin kaupungin yhteisen, keväällä 2013 auenneen Helsinki Think Company -yrittäjyystilan omaa tapaa synnyttää ja tukea yliopistolaisesta osaamisesta ponnistavaa yrittäjyyttä.

Ensimmäisessä vaiheessa keväästä 2012 kevääseen 2013 hankkeessa kokeiltiin, miten yliopisto-opiskelijoita ja nuoria tutkijoita voidaan rohkaista yrittäjämäiseen toimintaan, joka ratkaisee yhteiskunnan viheliäisiä ongelmia. Toiminnan ytimessä olivat toimimalla oppiminen ja avoin kehittäminen. Syntyi Tieteestä toimintaa -verkosto, joka on opiskelijoista muodostunut edelläkävijäjoukko, pidettiin lukuisia tapahtumia, tehtiin boot camp -matka Amsterdamiin, Utrechtiin ja Kööpenhaminaan, joka synnytti kahdeksan yritystä, järjestettiin pitch-iltoja sekä koottiin alumneista mentoritiimit uusille yrityksille. Keväällä 2013 kiteytimme kokeiluista oppimamme Tieteestä toimintaa – 10 keinoa yliopistolaisen yrittäjyyden vauhdittamiseen –julkaisuun, josta on myös lyhyt verkkoversio.

Slideshare