Arvonluonnin uusi logiikka haastaa vanhan politiikan

Globalisaatio ja digitalisaatio etenevät ja muuttavat syvällisellä tavalla yhteiskunnan ja talouden rakenteita ja toimintalogiikkaa. Muutokset ovat murtaneet pitkään vallinneen yhteyden talouskasvun ja hyvinvoinnin välillä.

Julkaisimme 13.1.2017 muistion nimeltä Katse ylös kuopasta mahdollisuuksiin – Uuden ajan työ ja toimeentulo osana Sitran ja Demos Helsingin yhteistä Seuraava erä -prosessia. Muistiossa kysytään, voidaanko vanhalla politiikalla enää vastata uusiin haasteisiin. Kyseenalaistamme myös täystyöllisyyden poliittisen tavoitteen.

Kysymykset ovat rohkeita, sillä kaikki poliittiset ohjelmat ja hallituksen tavoitteet tähtäävät tuottavuuteen, talouskasvuun ja työpaikkojen lisäämiseen. Samaan hengenvetoon todetaan, että ei työpaikkoja voida politiikalla luoda.

Murroksen takana ovat arvonmuodostuksen logiikan muutokset digitalisaation ja globalisaation vaikutuksesta. Väitämme että arvontuotanto on ajateltava uudelleen. Arvon käsite on jaettava kahteen osaan. Toisaalta on taloudellista arvoa, joka syntyy ja punnitaan markkinoilla, ja toisaalta on yhteiskunnallista arvoa, joka syntyy ihmisten toiminnasta.

Globaaleissa ja digitaalisissa arvoketjuissa taloudellinen lisäarvo virtaa eri toimijoille kuin ennen. Tuotannon osuus arvonmuodostuksessa pienenee ja raaka-aineiden, suunnittelun ja jakelun osuus kasvaa. Kohtalon kysymys Suomen taloudelle on, minkä paikan suomalaiset yritykset saavat arvoketjuissa. Digitalisaation aikaansaama tuottavuuden nousu (automaatio, robotiikka, tekoäly, IOT) vähentää vääjäämättä rutiinityön määrää ja tarvetta yhteiskunnassa. Alustatalous merkinnee sitä, että arvonnappaajat eivät välttämättä työllistä juuri ollenkaan. Vienti ei kerro oikeastaan mitään siitä kuka arvon saa.

Arvonluonnin uusi logiikka merkitsee, että tuottavuuden nousu tai edes talouskasvu eivät enää lisääkään työpaikkoja. On luultavaa, että kasvava osa väestöä on vailla työhön perustuvia tuloja. Mikä on heidän asemansa yhteiskunnassa? Tähän vastaamiseksi meidän on tutkittava yhteiskunnallisen arvon tuotantoa.

Yhteiskunnallinen arvo liittyy aktiiviseen kansalaisuuteen ja kansalaisyhteiskuntaan. Ihmiset luovat omalla toiminnallaan uusia merkityksiä.  Ihmiset toimivat yhdessä ja ylläpitävät yhteiskunnallista koheesiota ja luottamusta. Keskinäisessä toiminnassa ihmiset kokevat itsensä arvokkaiksi ja elämänsä mielekkääksi.

Tällaisen toiminnan mittaaminen taloudellisella arvolla on mahdotonta ja turhaa. On jopa vaarallista monetarisoida ihmisten elämää ja siirtää ihmisen kaikki toiminta vertouksen ja rahatalouden piiriin. (Mitä olisi rakkausvero?)

Mutta johtaako arvonmuodostuksen jakaminen taloudelliseen ja yhteiskunnallisen arvontuotantoon siihen, että ne jotka eivät ole palkkatyön piirissä, ovat tuomittuja köyhyyteen?

Taloudellinen ja yhteiskunnallinen arvonmuodostus ovat toisistaan riippuvia. Taloudellinen arvonmuodostus luo aineellista hyvää, toimeentuloa ja vaurautta. Yhteiskunnallinen arvonmuodostus vaikuttaa taas siihen kuinka aktiivisia, motivoituneita ja osaavia ihmiset ovat ottamaan paikkansa yhteiskunnassa.

Palkkatyöstä on tehty markkinatalouden yhteiskuntafilosofiassa itseisarvo. Mutta on hyvä perusteet väittää, että palkkatyö (labor) on nykyisen teollisen ajan talousjärjestelmän synnyttämä menetelmä jakaa vaurautta. Se on siis vain toimeentulon väline. Sen sijaan toiminta, aktiivisuus, ja luovuus ovat yhteiskunnan ja ihmisyyden kestävänä perustana, joten Hannah Arendt osoittaa kirjassaan Vita Activa. Yhteiskunta tarvitsee tietysti myös elämän välttämättömyyksien tuotantoa, mutta tämän vaatima panos tulee hoidettua entistä vähäisemmällä työpanoksella.

Tämä analyysi asettaa aivan uuteen valoon kysymyksen ihmisten toimeentulosta. Teollinen yhteiskunta rakensi monimutkaisen sosiaaliturvajärjestelmän palkkatyöhön varaan. Siihen kuuluvat työeläkkeet, ansiosidonnainen työttömyysturva, ansiosidonnainen vanhempainraha jne. Tämän järjestelmän tueksi on kerätty kymmenien miljardien rahastot. Työssä kävijöille on myös muita etuuksia, kuten pääsy työterveyspalvelujen piiriin. Näemme että valtavat yhteiskunnalliset järjestelmät toimivat työssäkäyvien eduksi. Siksi asian pienikin epäileminen synnyttää voimakkaita reaktioita.

Jos toimeentulo ei enää tulevaisuudessa voi rakentua palkkatyön varaan, niin ainoita jäljelle jääviä mahdollisuuksia on katsoa kansalaisyhteiskuntaan ja kansalaisuuteen. Kelan kautta kulkevat etuudet kansaneläkkeet, asumistuki, toimeentulotuki, peruspäivärahat jne. perustuvat ”kansalaisuuteen” tai tosiasiassa asumiseen.

Perustulo liikkuu tällä samalla kansalaisuusperustaisella kentällä. Perustuloa ei pidä nähdä sosiaalipolitiikan valossa, vaan se on toimeentuloa turvaava järjestelmä, joka sallii ihmisen käyttää omaa osaamistaan ja luovuuttaan parhaimmaksi katsomallaan tavalla. 

Ekonomistit kysyvät oikeutetusti, jos ja kun työvoima supistuu, niin millä ihmeellä julkiset palvelut ja etuudet rahoitetaan. Raportissamme nostetaan esiin uusia ideoita verotuksen kehittämiseksi, esimerkiksi transaktioiden verotus.

Mutta uusi digitaalinen teknologia muuttaa myös ansainnan mahdollisuuksia. Omaa osaamista voidaan myydä digitaalisilla alustoilla ja oma työpanos voidaan kombinoida muiden työpanoksiin globaaleissa verkostoissa.  Palveluksia voidaan vaihtaa myös ilman välikäsiä ja rahaa, kuten jakamistaloudessa tapahtuu. Alustatyö ja alustatalous avaavat aivan uuden polun toimeentulolle. Mihin kaikkeen se yltää on avoin kysymys. Haluamme kuitenkin esittää tämän kysymyksen.

Analyysistämme nousee esiin kaksi isoa haastetta. Toinen on ihmisten osaamisen jatkuva kehittäminen ja toinen on digitaalisen maailman pitäminen kaikille avoimena. Jos nämä on hoidettu kunnolla, meidän ei tarvitse olla huolissamme siitä jakautuuko yhteiskunta niihin joilla on ja niihin joilla ei ole.

Haastamme päätöksentekijät ja ajattelijat katsomaan ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen.