Haastekilpailu – jokamiesluokan innovaatiotyökalu

Tuota pikaa alkaa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden vietto. Juhlallisuuksien ja maljojen lisäksi ensi vuosi tullaan muistamaan haastekilpailujen vuotena. Haastekilpailut ovat kaikille avoimia kilpailuja, joissa kuka tahansa voi kehittää ratkaisuja määriteltyyn ongelmaan tai teemaan. Suomessa järjestetään poikkeuksellisen monta haastekilpailua vuoden 2017 aikana. Omansa järjestävät mm. Helsingin yliopisto, Sitra, 40 suomalaissäätiön yhteenliittymä ja Tekes. Eli siis joukko keskeisiä yhteiskunnan toimijoita. Käymme tässä haastekilpailuja käsittelevässä blogisarjassa läpi haastekilpailujen ideologiaa, niiden suunnitteluun ja järjestämiseen liittyviä peruskysymyksiä sekä kilpailujen vaikuttavuutta. Tällä kertaa kysymme: miksi kotimaisista haastekilpailuista kannattaa kiinnostua?

Ensinnäkin, haastekilpailujen yleistyminen Suomessa on osa kansainvälistä kehityskulkua. Haastekilpailut yleistyvät kansainvälisesti katsoen kovaa vauhtia. Hyvä esimerkki on Obaman hallinnon lanseeraama erittäin aktiivinen challenge.gov -verkkoalusta haastekilpailuille. Alustaa seurasi lainsäädäntöuudistus, jonka myötä liittovaltiotason toimijat ovat voineet järjestää omia haastekilpailujaan. Vuoden 2009 jälkeen Yhdysvaltain hallinto on järjestänyt yli 440 haastekilpailua, joissa on yhteensä jaettu 120 miljoonaa dollaria palkintoja ratkaisuille, jotka todistetusti ovat olleet tuloksekkaita. Voimme odottaa lähitulevaisuudessa näkevämme useampia yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen keskittyviä haastekilpailua, teknologisten haasteiden sijaan sijaan. Tämä olisi varsin mukavaa Suomelle, sillä olemmehan vanhastaan vaikuttavuuden vakavasti ottavaa kansaa. Laajemmin haastekilpailut ovat kiinnostava uusi työkalu innovatiiviselle julkiselle rahoitukselle, joka yleistynee Suomessakin. Miksi ensi vuoden haastekilpailuita kannattaa erityisesti seurata?

  1. Haastekilpailut ovat työkalu parhaiden ratkaisujen löytämiseksi

Haastekilpailut tarjoavat järjestäjille, esimerkiksi yliopistoille tai säätiölle, välineen tarttua ratkaisukeskeisesti monimutkaisiin ilmiöihin, joilla on vaikutusta meidän jokapäiväiseen elämäämme. Esimerkiksi Vuosisadan rakentajat on haastekilpailussa mukana oleville säätiöille ennen muuta uusi tapa suunnata rahoitustaan. Menestyneimmät haastekilpailut ovatkin niitä, joissa lähdetään etsimään ratkaisuja laajaa kiinnostusta herättäviin ja suuriin yhteiskuntamme ongelmiin, joihin ei ole yhtä ainoaa ratkaisua. Brittiläinen Longitude 2014 -kilpailun ja Sitran Ratkaisu 100 -haastekilpailun haasteet valittiin avoimella äänestyksellä. Haasteen yhteiskunnallinen relevanssi ja kytkös omaan arkeen motivoi seuraamaan ratkaisujen kehittymistä ja tiimien edesottamuksia. 

  1. Haastekilpailuiden kautta löydetään uutta ymmärrystä ongelmasta ja haasteista

Haastekilpailujen kautta voidaan tuoda esiin uusia näkökulmia, siis sellaisia joihin aikaisemmat ratkaisuvälineet eivät ole tarjonneet mahdollisuutta katsoa. Näkökulmat syntyvät, kun ratkaisijat tuodaan yhteen ratkomaan haastetta. Haastekilpailun järjestäjälle kilpailu on myös tapa lisätä ympärilleen ymmärrystä siitä, mistä haasteessa on kyse. Mikä oikeastaan on ongelma, joka aiheuttaa valittua ongelmaa? Seuraamalla haastekilpailuja ennalta-arvattaviltakin tuntuvat ratkaisupolut muuttuvat yllättäviksi. Esimerkiksi Helsinki Challengessa tutkijoista pääosin koostuvat tiimit määrittelevät itse annetun teeman sisältä ongelman, rajaavat siitä tiimilleen haasteen ja kehittävät haasteeseen ratkaisun.

  1. Haastekilpailuilla voidaan luoda ongelmanratkaisijoiden yhteisöjä, joissa sinäkin voit olla mukana!

Haastekilpailu kerää joukon erilaisia ratkaisuja kunkin haasteen ympärille, ja antaa välineitä hahmottaa kiinnostavalla tavalla muodostuneista ratkaisuista niitä parhaita. Kunkin haasteen ympärille muodostunut yhteisö on ainutlaatuinen, sellainen jota ei aikaisemmin ole nähty tarttuvan haasteeseen. Ongelmanratkaisijoiden yhteisö ja kiinnostava haaste houkuttelee mukaansa epätavallisia kehittelijöitä sekä asiasta muuten vaan innostuneita, jolloin myös sinä voit löytää itsesi haastekilpailun tiimistä. Monialainen toimijayhteisö on mm. Ratkaisu 100 -haastekilpailun lähtökohtana. Siinä monipuolinen osaaminen, myös muodollisen koulutuksen ulkopuolelta, mielletään yhtenä kilpailutiimien menestystekijänä.

Pysy siis kartalla!

@helsinkichallenge

@ratkaisu100

@rakentajat