Kuinka päätöksenteko muutetaan reagoivasta ennakoivaksi?

MAalto-yliopiston Design for Government -kurssi koostuu 25:stä lahjakkaasta ja omistautuneesta opiskelijasta, jotka on jaettu monialaisiin ryhmiin ratkaistakseen Suomen hallituksen asettamia arki-elämän ongelmia.

Johannes_Nuutinen0063.3.2015 järjestetty kurssin aloitusseminaari houkutteli 150 osallistujaa yhdeksästä eri ministeriöstä ja muista instituutioista keskustelemaan, miksi uusia toimintatapoja tarvitaan perinteiseen päätöksentekoon. Opiskelijoiden ratkaisut esitellään toukokuussa Valtioneuvoston kanslialle sekä Maa- ja metsätalousministeriölle.

Sitran strategisen design -osaston entinen johtaja, Snowcone & Haystackin perustaja Marco Steinberg on sitä mieltä, että meiltä puuttuvat lähes kokonaan työkalut ennakoivan hallinnon tekemiseen. Design for Government -kurssin vetäjän ja Demos Helsingin associaten Seungho Leen mukaan esimerkkejä hallinnon kankeuksista on helppo havaita ympärillämme: esimerkiksi hiljattain Helsingin kantakaupungissa ensin poistettiin ja sitten uudelleen lisättiin kaistale asfalttia, koska eri kaupunkilaisryhmät valittivat vuorotellen kaupungille omista intressinäkökulmistaan.

Eräs suurimmista kurssin aloittamisen taustasyistä oli päätöksenteon ja ohjauksen työkalujen kasvava riittämättömyys. Opiskelijoiden valintaprosessi oli ankara – taitojen ja kokemuksen lisäksi mitattiin motivaatiota.

Kuusi poikkitieteellistä tiimiä ovat nyt alkaneet työskennellä Valtioneuvoston kanslian sekä Maa- ja metsätalousministeriön nimeämien ongelmien parissa. Eräs ryhmistä esimerkiksi pureutuu siihen, että suomalaiset lapset syövät tällä hetkellä vähemmän kasviksia ja vihanneksia kuin yhdessäkään muussa EU-valtiossa syödään.

Tavoitteena ei ole parantaa nykyisen mallin tehokkuutta vaan pikemminkin ehdottaa kokonaan uusia, holistisia ratkaisuja.

Monet instituutioista ja toimintamalleista on rakennettu eilisen maailmaan eivätkä toimi nykyisessä, kompleksisessa yhteiskunnassa. Nykyisessä hallintomallissa on esimerkiksi hankala pyrkiä tehokkaasti muuttamaan kaupunkeja ekologisesti kestävämmiksi, koska näin monimutkaiset tavoitteet koskettavat lukuisia eri päätöksenteon sektoreita eikä toimivia yhteistyömalleja ole. ”Ministeriöiden toiminta ei useinkaan tee järkeä, sillä ministeriöissä käytetään paljon aikaa vanhentuneisiin, epärelevantteihin asioihin”, Steinberg totesi.

Huomionarvoista oli myös se, että iso osa yleisöstä koostui julkisen sektorin työntekijöistä sisältäen väkeä yhdeksästä ministeriöstä ja kahdesta valtuustosta. Heistä useimmat olivat paikalla uusien ideoiden ja lähestymistapojen perässä. ”Härnätkää byrokraatteja! Haluamme kyseenalaistaa ajattelutapamme”, kehotti Kaisa Lähteenmäki-Smith Valtioneuvoston kansliasta opiskelijoille.

Valtiotason päätöksenteosta olisi tuskin keskusteltu tähän sävyyn parikymmentä vuotta sitten. ”En osaa kuvitella mielenkiintoisempaa aikaa olla designer, julkisen sektorin työntekijä tai poliitikko”, Steinberg summasi viitaten kulttuurin ja päätöksenteon murrokseen. ”Valtionjohto vastaa meneillä olevaan muutokseen”, Lähteenmäki-Smith vakuutti.

Kurssin lopputulokset tullaan esittelemään Säätytalolla 26.5.2015 klo 9:00 alkaen.

 

Hallitukselle suunnitellaan uudenlaista strategiaprosessia, jota tuetaan johdonmukaisesti tiedolla. Lue lisää valtiovarainministeriön ja valtioneuvoston kanslian valtion ohjausjärjestelmän kehittämistä selvittäneestä yhteishankkeesta OHRAsta ja Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnasta Valtioneuvoston kanslian sivuilta.

 

Kiinnostaako DfG?

Yhteystiedot:

Juha Leppänen, Demos Helsinki
juha.leppanen@demoshelsinki.fi +358 407006585

Seungho Lee, Design for Government -kurssin vastuullinen opettaja, Aalto yliopisto.
seungho.lee@aalto.fi +358 451291300

Lisätietoja:

Kurssin kotisivut http://dfg-course.aalto.fi
Facebook http://www.facebook.com/designforgovernment
Twitter http://twitter.com/Design_For_Gov